Liikuntatoimisto on suljettuna ma 6.7.- su 26.7. Sulun aikana et voi tehdä uusia varauksia kyseiselle ajankohdalle avainta vaativiin tiloihin (vanhan nuorisotalon vintti, Ahoranta). Nämä varaukset on tehtävä viim. ke 1.7. Toimiston ollessa suljettuna voit tehdä varauksia normaalisti Asion kautta Hurttalan liikuntasaliin, Haljamin kodalle ja urheilukentille. Liikuntatiloista kaikki muut tilat ovat suljettuina ma 1.6.- ke 12.8. paitsi Hurttala, vanhan nuorisotalon vintti ja Juteinikeskus (seurat). Lisäksi Marjahatun liikuntatila on vuokrattavissa kesäkuussa, heinäkuun sali on suljettu.
Haluaisitko olla Suomen mestari? Nyt sinulla on siihen oiva mahdollisuus multigolfin SM-kisoissa! Luvassa on edellisten vuosien tapaan iloista ja rentoa meininkiä kauniissa maisemissa. Kisakeskuksena toimii Lepaan viinitila, josta kisaajat ja katsojat voivat ostaa syötävää ja juotavaa kisapäivän aikana. Sarjoja on 2, naiset & miehet. Kisoihin voi osallistua 2013 syntyneet ja sitä vanhemmat, yläikärajaa ei ole. Kisaan voi lähteä mukaan, vaikka multigolf ei kuuluisikaan omiin ykköslajeihisi. Aiempina vuosina multigolf on ollut monille kisaajille aivan uusi tuttavuus. Kisoihin on osallistumassa mm. viime vuoden hallitseva mestari sekä kova nippu HPK:n Auroraliigan pelaajia.
Mitä: multigolfin SM-kisat
Koska: la 13.6. klo 09.00 alkaen
-Ilmoittautuminen klo 9.00-9.30
-Säännöt/ohjeet 9.30
-Kisat käynnissä klo 10.00-12.00
-Huoltotauko 12.00-13.00
-Kierros jatkuu 13.00-14.00
-Palkintojenjako Lepaan viinitilalla 14.30-15.00
Missä: Lepaan multigolfrata
Pysäköinti/ilmoittautuminen: Lepaantie 80, 14610 Lepaa.
Hinta: 20 €
Mitä mukaan: Ota mukaan ensisijaisesti omat frisbeet (max. 3 kiekkoa)
ja jalkapallo (kokoa 4 tai 5).
Puistogolf-välineet saat lainaan järjestäjiltä. Tarvittaessa saat kaikki pelivälineet
lainaan kisapäivänä, mutta ilmoita tästä etukäteen sähköpostitse osoitteeseen
liikuntapalvelut@hattula.fi
Pelivälineitä saa lainaksi Hattulan kirjastosta, jos haluat käydä treenaamassa ennen kisoja!
Ajankohta: La 13.06.2026 klo 10:00 – 15:00
Ilmoittautuminen on avoinna Ke 10.06.2026 klo 23:00 saakka.